Johdon vastuu yhtiön riitojen käsittelystä – milloin johto voi tulla henkilökohtaisesti vahingonkorvausvelvolliseksi päätöksestä riitaprosessin aloittamiseksi?

Jos hallituksen jäsenten tai toimitusjohtajan yhtiön puolesta tekemät päätökset ovat ”liiketoiminnallisia,” ”huolellisia” ja ”lojaaleja”, ovat johtohenkilöt turvassa. Lähtökohtaisesti nämä kriteerit täyttyvät, jos yritysjohto on ennen päätöksentekoa tarpeellisessa määrin tutkinut riskejä ja mahdollisuuksia ja sen jälkeen tehnyt ”yhtiön edun” mukaisen päätöksen. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että johdolla ei ole henkilökohtaista vastuuta päätöksensä lopullisesta tuloksesta, jos päätökseen johtava käsittely on ollut ”kunnossa”. Johto ei kuitenkaan voi aliarvioida panosta, joka on välttämätön sen varmistamiseksi, että päätöksen mahdollisesta kielteisestä lopputuloksesta ei aiheudu johdon vahingonkorvausvelvollisuutta. Tämä on erityisen tärkeää, kun johto käsittelee riitoja yhtiön puolesta – näissä tapauksissa johdon riskiarvion täytyy sisältää paitsi itse riitaprosessin mahdollinen tulos, mutta myös mahdolliset seurannaisvaikutukset, joita voi syntyä riidan erilaisista lopputuloksista.

Johdon päätöksenteon liikkumavara perustuu velvollisuuteen toimia huolellisesti ja lojaalisti yhtiön edun hyväksi

Osakeyhtiön hallituksella ja toimitusjohtajalla on selkeä, lakiin perustuva tehtävä: ”Yhtiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua.” Tämä tarkoittaa, että yhtiön johdon tulee työskennellä huolellisesti ja lojaalisti yhtiön toiminnan tarkoituksen edistämiseksi. Toisin sanoen johdon päätöksenteon pitäisi vahvistaa yhtiön kykyä tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen liiketoimintaansa kautta — toimien huolellisesti. Huolellisuudella tarkoitetaan, että toiminta toteutetaan tietoisten riskitasojen sisällä. Riskitason on oltava kohtuullinen ja tarkoituksenmukainen pitkän aikavälin voiton tuottamiseksi, eli yhtiön toimintaedellytysten ylläpitämiseksi pitkällä tähtäimellä (ns. going concern -periaate). Lojaali toiminta tarkoittaa sitä, että johto ei koskaan saa antaa omien, yksittäisten osakkeenomistajien tai muiden sidosryhmien agendojen vaikuttaa päätöksiin yhtiön edun, eli loppujen lopuksi osakkeenomistajakollektiivin edun, vastaisella tavalla. Lojaliteettivelvollisuus sisältää myös velvollisuuden olla vaarantamatta yhtiön velkojien yhtiöoikeudellisia oikeuksia.

Toisin sanoen on aina hyväksyttävä, että johto tekee liiketoimintariskejä sisältäviä päätöksiä. Tämä hyväksyttävyys on kuitenkin ehdollista. Riskinoton hyväksymisen edellytys on se, että johto on suorittanut perustellun selvityksen riskeistä ja mahdollisista seurauksista. Päätös on sitten perustuttava rationaalisesti tähän selvitykseen, yhtiön liiketoimintalogiikkaan ja pitkän aikavälin voitontuottamistarkoitukseen. Epäasialliset, opportunistiset tai puolueelliset tekijät eivät koskaan saa vaikuttaa päätökseen.

Jos jotakin näistä edellytyksistä laiminlyödään, johto voi joutua henkilökohtaiseen vastuuseen yhtiötä kohtaan ja hieman rajoitetummin myös osakkeenomistajia tai muita henkilöitä, kuten yhtiön velkojia, kohtaan. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa johdon toiminnan kannalta on tietenkin tilannekohtainen kysymys. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö antaisi oikeudellista ohjausta siitä, milloin johdon menettely voi olla vahingonkorvausvelvollisuuden peruste. Helsingin hovioikeuden ratkaisu 28.6.2021 S 20/596 on esimerkki tällaisesta ohjauksesta.

Mitä tekijöitä johdon on otettava huomioon päättäessään aloittaa prosessin?

Kyseisessä tapauksessa Helsingin hovioikeus otti kantaa yhtiön hallituksen vastuuseen. Toimittajan kanssa tehdyn sopimuksen päätyttyä yhtiö oli maksanut enemmän tai vähemmän kaikki yhtiön jakokelpoiset varat osakkeenomistajille ja käytännössä lopettanut yhtiön liiketoiminnan. Pian sen jälkeen johto oli yhtiön puolesta käynnistänyt välimiesmenettelyn yhtä yhtiön entistä sopimuspuolta vastaan. Yhtiö sittemmin hävisi tämän prosessin. Omien varojen puutteen vuoksi yhtiö oli joutunut rahoittamaan prosessikustannuksensa lainaamalla varoja osakkeenomistajiltaan, jotka olivat hallituksen kolmen jäsenen omat holdingyhtiöt.

Hävinneenä osapuolena yhtiö velvoitettiin välitystuomiossa korvaamaan vastapuolen ja välimiesmenettelyn yleisiä prosessikustannuksia, yhteensä 138 000 euroa. Tämä johti siihen, että yhtiö tuli maksukyvyttömäksi ja yhtiötä haettiin konkurssiin. Sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa todettiin, että hallituksen jäsenet olivat yhteisvastuullisesti velvollisia korvaamaan yhtiön konkurssipesälle välimiesmenettelyn aloittamispäätöksestä aiheutuneen vahingon. Vahingon arvioitiin koostuvan näistä prosessikustannuksista, jotka yhtiö määrättiin maksavan välitystuomion perusteella.

Vastuun perustana oli, että hallituksen katsottiin rikkoneen heidän huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuuttaan. Päätös täsmentää rajanvedon sen välillä, millainen on hyväksyttävää liiketoiminnallista riskinottoa ja minkälainen päätöksenteko huolimattomasti ja epälojaalisti vaarantaa yrityksen edun. Ennen välimiesmenettelyn aloittamista koskevan päätöksen tekemistä johto oli asiamiehen avulla tutkinut riidan kohteen, välimiesmenettelyn onnistumisen todennäköisyyttä sekä odotettavissa olevaa rahamääräistä lopputulosta. Tästä huolimatta johdon katsottiin olleen huolimaton, kun he eivät olleet arvioineet riskiä siitä, että prosessitappion jälkeen yhtiöllä ei olisi varaa maksaa prosessikustannuksia ja tulisi ajautumaan sen vuoksi konkurssiin.

Johdon on arvioitava muitakin kuin vain päätösten välittömiä seurauksia

Tässä tapauksessa johto oli tutkinut prosessin aloittamisen riskejä, eli tappioriskiä ja kuinka paljon tällainen tappio maksaisi yritykselle – riskiä pidettiin ennalta pienenä. Tuomioistuin piti tätä liiketoimintariskiä sinänsä hyväksyttävänä. Vahingonkorvausvastuu perustui siihen, että hallitus ei ollut riittävän huolellisesti harkinnut mahdollisia lisäseurauksia yhtiölle, jos tappioriski toteutuisi. Tuomioistuimen päätöksessä todetaan, että hyväksyttävän liiketoiminnallisen riskinoton raja tässä tapauksessa alittui kahden pääasiallisen syyn vuoksi. Ensinnäkin tämän laajemmille seurauksille altistavan riskin merkittävyys – uhkana oli hyvin todennäköinen maksukyvyttömyys. Toiseksi koko tilanne, joka liittyi varojen jakamiseen ja yhtiön going concernin keskeyttämiseen, tarkoitti, että tätä riskiä ei voitu ankkuroida yhtiön tarkoitukseen luoda arvoa osakkeenomistajille pitkällä tähtäimellä. Sen sijaan päätös siirsi riskin enemmän tai vähemmän kokonaisuudessaan yhtiön velkojille.

Hovioikeuden ratkaisu ei merkitse, että liiketoiminnallisesti perustellut päätökset, jotka pahimmillaan voivat johtaa yhtiön maksukyvyttömyyteen, kategorisesti ovat yhtiön edun vastaisia. Tuomio ei myöskään totea, että nimenomaan velalla rahoitettujen oikeus- ja välimiesmenettelyjen aloittaminen, jotka tappion sattuessa johtaisivat yhtiön maksukyvyttömyyteen, kaikissa tapauksissa olisi huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuuden vastaisia johdon päätöksiä. Ratkaisussa korostetaan kuitenkin selvityksen ja harkinnan laajuutta, joka on välttämätön ennen johdon päätöksen tekemistä, kun päätöksen laajemmat vaikutukset yhtiöön voivat olla hyvin merkittäviä — sitä enemmän asian selvittämistä ja huolellisuutta johdolta vaaditaan, mitä merkittävämpiä riskit ovat, kuka tai ketkä tosiasiallisesti kantaisivat toteutuvan riskin sekä keiden voidaan odottaa hyötyvän, jos riski toteutuu.

Tuomioistuimen perusteluissa korostetaan sen merkitystä, että johdon on otettava huomioon sen huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuus koko yhtiötä kohtaan. Tämä korostaa sitä, että myös velkojien asema on turvattava erityisesti tapauksessa, jossa maksukyvyttömyysriski on olemassa. Johto ei voi tehdä päätöksiä, jotka tosiasiallisesti kumoavat velkojiensuojaperiaatteet, joiden mukaan velkojien taloudellisten oikeuksien vähimmäistaso on turvattava ennen kuin osakkeenomistajat voivat saada rahaa yhtiöstä. On kuitenkin otettava huomioon, että kyseisen hovioikeuden päätöksen olosuhteet olivat varsin poikkeukselliset. Yhtiö oli päätöksen tekohetkellä periaatteessa ”tyhjä” ja hallituksen jäsenet olivat myös yhtiön ainoat osakkeenomistajat. Tällä selkeällä moral hazard -asetelmalla, jossa menestys välimiesmenettelyssä oli tullut hallituksen jäsenten/osakkeenomistajien hyödyksi, kun taas häviö tulisi velkojien haitaksi, oli merkittävä vaikutus päätöksen lopputulokseen.

Johto ohjaa yhtiön toimintaa oikeudellisessa kehikossa — tämä edellyttää sekä riskinarviointia että dokumentointia

Yhteenvetona voidaan todeta, että viitattu tuomio ei muuta sitä, että johdolla on laaja liikkumavara päättää yhtiön liiketoiminnan harjoittamisesta, mukaan lukien yhtiön sopimuspuolten kanssa syntyneiden riitojen käsittely. Henkilökohtaisen vastuun välttämiseksi hallitus ja toimitusjohtaja eivät kuitenkaan voi koskaan unohtaa hyväksyttävän riskinoton oikeudellisia rajoja päätöksenteossa. Tämä pätee erityisesti silloin, kun riski siitä, että päätös johtaa maksukyvyttömyyteen, on huomattava. Huolellisuuden tarve korostuu edelleen, jos maksukyvyttömyys vaikuttaisi epäoikeudenmukaisesti yhtiön velkojiin osakkeenomistajien eduksi. Opportunististen päätösten tekeminen oman edun mukaisesti on aina selvä no-no.

Merkittävin käytännöllinen näkökohta on se, että vahingonkorvausvastuun välttämiseksi johdon on tarvittaessa voitava osoittaa tehneensä riittävän selvityksen ja sen perusteella tehneensä arvion. Tämä edellyttää hyvää käytäntöä pöytäkirjojen laatimisen osalta sekä päätöksenteon valmistusmateriaalin säilyttämistä kirjallisessa muodossa. Hallituksen yksittäinen jäsen voi myös valtaosassa tapauksista, mutta ei aina, välttyä vastuulta ilmoittamalla päätöksentekopöytäkirjaan kirjattavaksi eriävän mielipiteensä. Tässäkin tapauksessa vastuuvapaus kuitenkin edellyttää, että eriävä mielipide perustuu riittävään asian selvittämiseen. Siksi kaikkien johtohenkilöiden etujen mukaista onkin varmistaa aktiivisesti, että välittömät riskit ja kauaskantoiset vaikutukset selvitään ja dokumentoidaan joka kerta sekä päätöksen keskeiset perustelut kirjataan kokouspöytäkirjaan — merkittävämmät riskit, erityisesti mahdolliset maksukyvyttömyysuhat, edellyttävät enemmän huolellisuutta.