Työntekijä joutui maksamaan sopimussakon – sekä salassapitoehdon että kilpailukieltoehdon rikkomisesta
Korkein oikeus on kevään aikana ratkaissut ja ottanut kannan, että työsopimuksissa voidaan pätevästi sopia sekä kilpailukiellosta että salassapitovelvoitteesta ja niistä voidaan määrätä erilliset sopimussakot. Tapauksessa tuomioistuimen johtopäätös oli, että työntekijän, joka on rikkonut sekä kilpailukieltoa että salassapitovelvoitetta, tulee maksaa sopimussakko molemmista rikkeistä erikseen eivätkä rikkeet siten sulje toisiaan pois sopimussakon osalta.
Päätöksessä KKO 2022:16 oli kysymys kiinteistönvälittäjästä, jolla oli työsopimuksessaan sekä salassapitoehto että kilpailukieltoehto. Molemmissa ehdoissa työntekijä oli velvoitettu maksamaan sopimussakkoa, ts. kiinteän sovitun summan, jos velvoitetta rikottaisiin. Työntekijä oli työsopimuksen ehdoista huolimatta perustanut työnantajan kanssa kilpailevan yrityksen ja vienyt mukanaan myös asiakkaita ja työntekijöitä entiseltä työnantajaltaan ja käyttänyt hyväkseen edellisen työnantajan liikesalaisuuksia uudessa liiketoiminnassaan.
Oikeus otti kantaa muun muassa siihen, suojasiko kilpailukielto ja salassapitovelvoite tosiasiassa samoja etuja ja oliko näiden rikkomisesta kohtuullista määrätä työntekijälle kaksi erillistä sopimussakkoa vai kattoiko työsopimuslain kilpailukieltoa koskeva 3 luvun 5 § myös salassapitovelvoitteen.
Tuomioistuin totesi yhtäältä, että työntekijä oli rikkonut molempia velvollisuuksiaan samanaikaisesti samalla menettelyllä, mutta toisaalta kilpailukieltoa oli rikottu jo silloin, kun työntekijä perusti kilpailevan yrityksen, mikä oli mahdollista salassapitovelvoitetta rikkomatta. Tuomioistuin katsoi, että vaikka eri ehtojen rikkominen olisi tapahtunut osittain samanaikaisesti, kriteerit sille, milloin yksittäisen velvoitteen rikkomisen katsottiin tapahtuneen, olivat työsopimuksessa erilaiset. Salassapitovelvollisuuden tarkoituksena ei ollut estää työntekijää harjoittamasta ammattiaan, vaan suojella työnantajan liikesalaisuuksia. Näin ollen tuomioistuin totesi, että kyse oli useiden ehtojen rikkomisesta ja salassapitovelvoitteen rikkomista tuli arvioida erillään kilpailukiellon rikkomisesta.
Korkein oikeus katsoi, että oli sallittua käyttää sekä salassapito- että kilpailukieltoehtoa ja määrätä erilliset sopimussakot molemmista, eikä ollut siis kohtuutonta määrätä eri rikkeistä erillisiä sopimussakkoja. Päätöksessään KKO kuitenkin muutti salassapitovelvollisuuden rikkomisesta johtuvan sopimussakon määrää kahdentoista kuukauden työsopimuksen mukaisen palkan sijasta vastaamaan kuuden kuukauden palkkaan. Työntekijä oli tapauksessa siten velvollinen maksamaan työnantajalle yhteensä kahdentoista kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen (6 + 6).
Analyysi
Aiemmin on keskusteltu siitä, onko kohtuullista määrätä sopimussakkoja sekä kilpailukiellon että salassapitovelvoitteen rikkomisesta sekä suojaavatko ne samaa etua. Tämä tapaus selventää, että salassapitoehto ei ole vähäpätöinen ehto paperilla, vaan se voi tosiasiassa johtaa merkittävään korvausvelvollisuuteen työntekijälle. On kuitenkin huomattava, että tuomioistuin on arvioidessaan sakon kohtuullisuutta suhteessa salassapitovelvollisuuden rikkomiseen ottanut huomioon sen, kuinka paljon taloudellista hyötyä työntekijä oli uudessa liiketoiminnassaan saanut entisen yrityksen liikesalaisuuksien hyväksikäytöstä ja asiakkaiden viemisestä mukanaan.
On myös mielenkiintoista, että kilpailukielto ja sopimussakko, josta voidaan sopia kilpailukiellon rikkomisen yhteydessä, on säännelty lailla (enimmillään kuuden kuukauden palkkaa vastaava summa), kun taas tällä hetkellä salassapitovelvoitteen rikkomisesta määrättyjen sakkojen suuruutta ei ole rajoitettu. Tällä hetkellä salassapitovelvoitteen rikkomisesta määrättävän sopimussakon suuruus riippuu siis täysin tapauskohtaisesta arvioinnista. Arvioinnissa otetaan huomioon muun muassa työntekijän tosiasiallisesti saama hyöty tai työnantajalle tosiasiallisesti aiheutunut vahinko, vaikka sopimussakon tarkoituksena on poistaa todistustaakka vahingon tosiasiallisesta sattumisesta.
Tuomioistuimen päätös osoittaa, että kilpailukiellon ja salassapitovelvoitteen rikkomisesta on tosiasiassa mahdollista sopia erilliset sopimussakot ja että niiden rikkominen voi tulla työntekijälle kalliiksi.
